torstai 28. kesäkuuta 2012

Peukalo keskellä kämmentä

Minä haluaisin rakentaa mökille kompostin. Olen löytänyt jo ohjeetkin sitä varten.
Pitäisi hankkia kyllästämätöntä puutavaraa kehikkoa varten, jyrsijäverkkoa, styroksia eristeitä varten, kanaverkkoa pohjaan ja vaneria tai kattohuopaa sisävuoraukseen.

Yksi asia vainu uupuu: yksityiskohtainen työohje, kuinka komposti noista materiaaleista rakennetaan. Voisin tietenkin antaa koko tehtävän miehelleni, joka tekisi ensin itse piirrustukset ja laskelmat materiaalien määristä. Kätevää ja vaivatonta minun puolestani, mutta yhtä hyvin voisin siinä tapauksessa hakea tehdasvalmisteisen kompostin puutarhaliikkeestä.

Olisi ihanaa olla käsistään kätevä ja osata remontoida ja rakentaa. Voisin hankkia vanhoja huonekaluja ja kunnostaa niistä kotiini sopivia. Mökillä olisi vaikka kuinka monta isoa ja pientä juttua, jotka voisi tehdä, jos vain olisi itsellä taitoa nikkaroida. Olenhan minä toki jotain neljänkymmenen vuoden aikana oppinut tekemään, lähinnä sellaisia naisille sopivia juttuja, joita isäni ja mieheni ovat minulle opettaneet: rakentanut tukia viinimarjapensaille, perustanut kukkapenkin, hionut vanhaa maalia pois ja maalannut tai lakannut pintoja. Viime kesänä maalasin kuistin kaiteet, edellisenä vuonna hioin ja lakkasin aitan ovet ja maalasin sisareni kanssa uuden grillikatoksen.

Ihailen ihmisiä, jotka osaavat rakentaa, remontoida ja kunnostaa. Siksi seuraan mielelläni erilaisia käsityö- ja sisustusblogeja. On hienoa, että myös monet nuoret aikuiset innostuvat tekemään asioita itse. Joskus valitettavasti intoa on enemmän kuin tarvittavia käytännön taitoja. Jotta saa kunnon jälkeä aikaiseksi, pitää hallita välineet ja perustekniikat. Ennen vanhaan lapset oppivat ne kotioloissa, jos heidän vanhempansa olivat niin fiksuja, että ottivat lapset mukaan rakennus- ja remonttihommiin mukaan. Minua harmittaa, kun en nuorempana osallistunut enempää isäni rakennushommiin mökillä, olisi silloin oppinut varmasti huomaamatta paljon. 

Ystäväni remontoi tänä keväänä tyttärensä ja tämän miehen uutta asuntoa. Hän pohti monesti sitä, kuinka  tärkeää on, että lapsille ja nuorille annetaan mahdollisuus oppia käyttämään tavallisimpia työkaluja  ja välineitä oikein. Paras lahja, minkä lapselleen voi antaa, on opettaa hänet siivoamaan, laittamaan ruokaa ja kiinnittämään hyllyjä seinille. Jos mahdollista, olisi hyvä opettaa hänet myös maalaamaan ja tapetoimaan ja ennen kaikkea huolehtimaan ympäristönsä turvallisuudesta.

Minusta on ikävää nimitellä nykyajan nuoria uusavuttomiksi, sillä syy heidän osaamattomuuteensa ei ole heissä itsessään, vaan heidän vanhemmissaan, jotka eivät ole opastaneet lapsiaan huolehtimaan itsestään ja ympäristöstään. Toivottavasti nykyiset käsitöistä ja rakentamisesta innostuneet äidit ja isät ottavat lapsensa mukaan omiin projekteihinsa ja siirtävät kallisarvoiset kädentaidot ja innon tekemiseen myös seuraavalle polvelle. Molemmat ominaisuudet ovat välttämättömiä - sekä taidot että into.

 Ehkä minäkin saan kompostini rakennettua, kunhan vain intoa riittää loppuun asti. Ja jos taidot eivät tänä vuonna riitä, onhan minulla onneksi pari muuta projektia, jotka voin joka tapauksessa tehdä itse. Ensi viikolla aion nimittäin jälleen kerran maalata! Ensin mummun vanhan kirjakaapin ja sitten ulkovessan sisäseinät.



perjantai 15. kesäkuuta 2012

Onni on opiskella omaa juttuaan

Meidän perheessämme on nyt lukiolainen. Yhteishaun tulokset julkistettiin eilen ja kävimme yhdessä katsomassa lukion ovesta nimilistaa. Muistan omalta kohdalta, kuinka helpottavaa on löytää nimensä juuri siitä listasta, josta sen toivookin löytävänsä. Poikani sai kokea tuon tunteen eilen ensimmäisen kerran ja siihen iloon oli helppo yhtyä.

Poika kävi saman tien ilmoittautumassa uuteen opinahjoonsa ja valitsi samalla ensimmäisen jakson kursseja. Tarjolla oli kaikkea mielenkiintoista käsikirjoittamisesta musiikin miksaukseen, siis tavallisten englannin, historian ja matematiikan kurssien lisäksi. Opiskeluun panostaminen tulee varmasti olemaan ihan toista luokkaa kuin yläkoulussa, alakoulusta puhumattakaan. Aikoinaan yläkouluun siirtyminen teki pojalle hyvää, motivaatio opiskeluun kasvoi huimasti. Samaa olen huomannut monesta omasta oppilaastani.

On hienoa, että oppilaille annetaan mahdollisuus opiskella sellaisia asioita, joista he ovat oikeasti kiinnostuneita. Poikani yläkoulussa valinnaisainepaletti oli melko tavanomainen so. samanlainen kuin minun kouluaikanani 1980-luvulla: kotitaloutta, käsitöitä, musiikkia sekä pari uutta vierasta kieltä. Siksi olenkin todella ylpeä oman työpaikkani laajasta valinnaisainetarjonnasta. Siihen kuuluu mm. luovaa kirjoittamista, draamaa, erilaisia käsityökursseja, kielten suullisia ja syventäviä (lukioon valmentavia) kursseja, valokuvausta, keramiikkaa, shakkia, tähtitiedettä, tietotekniikkaa, lehtikurssi (koulun oman lehden toimittaminen), musiikki, kotitaloutta, liikuntaa sekä yrittäjyyskursseja. Valinnaisainekurssit tuovat vaihtelua sekä oppilaiden että opettajien viikottaiseen työskentelyyn ja mikä parasta, pitkien valinnaisaineiden arvosanoilla niillä voi korottaa huomattavasti kaikkien aineiden keskiarvoa tai saada arvokkaita lisäpisteitä yhteishakua varten.

Sanotaan, että monet 15-vuotiaat ovat liian nuoria tekemään valintoja omaa tulevaisuuttaan varten. Yläkoulussa moni tyttö ja poika on vielä kovin epävarma siitä, mitä hänen kannattaisi jatkossa opiskella. Siksi on hienoa, että he saavat yleissivistävän koulutuksen lisäksi harjoitella erilaisia käytännän taitoja itse valitsemillaan kursseilla. Opettajien ja opinto-ohjaajien tehtävänä on auttaa oppilasta näkemään omat vahvuutensa ja kannustaa häntä kehittämään niitä eteenpäin. Kun vielä kotiväki saadaan mukaan samaan juoneen, ei jatko-opintopaikan valinta tuota enää ongelmia ja kesäkuun puolessavälissä yhä useampi nuori saa kokea ilon läikähdyksiä löytäessään nimensä juuri siitä oikeasta listasta.

Lukion musiikkilinja oli poikani ihan oma ajatus. Äitinä minua hieman hirvitti, koska hänen piti osallistua pääsykokeeseen. Poikani on täysin itseoppinut kitaristi, hänellä ei ole yhtään soittotuntia takana, ja hänen piti antaa näyte musikaalisuudestaan kolmen hengen raadin edessä. Tunsin itseni melko avuttomaksi, koska en voinut millään tavalla edesauttaa lapseni menestystä ko. kokeessa. Paitsi tietysti kannustamalla ja   ehdottomalla hänelle sopivaa laulua laulettavaksi. Minä ehdotin Päivänsädettä ja menninkäistä.

Kokeen jälkeen sain pojan kautta terveiset raadilta. Hyvin valittu laulu.

Mitäpä sitä ei äitinä lapsensa eteen tekisi.

Onnittelut kaikille opiskelupaikan saaneille!
Pitäkää kiinni unelmistanne!




torstai 14. kesäkuuta 2012

Opettaja ohjaimissa

Kesälomalla on kiva katsella kouluelämästä kertovia sarjoja. Muutama vuosi sitten seurasin Waterloo roadin koululaisten ja opettajien elämää, johon mahtuu jos jonkinmoista iloa ja surua. Opettajien keskinäiset ihmissuhteet ovat yhtä sotkuisia kuin teini-ikäisten oppilaittensa. Sarja antaa toisinaan hyvin raadollisen mutta myös inhimillisen kuvan koulun arjesta. Lempihahmojani ovat kuiva ja sarkastinen äidinkielen opettaja Grantly Budgen ja mukava, mutta opetustaidoiltaan ei niin pätevä ranskanopettaja Steph Haydock.

Ilokseni huomasin, että neljännen tuotantojakson osat alkavat uusintana TV2:lla ensi viikon keskiviikkona 20.6.

Toinen koulumaailmaan sijoittuva suosikkisarjani on ranskalainen Opettaja ohjaimissa. Sitä on esitetty Ranskassa yhdeksän tuotantokautta vuosina 1993-2005.

Sarja kertoo ranskalaisesta alakoulun opettajasta Viktor Novakista, joka kiertää ympäri Ranskaa sijaisopettajana. Viktor on äärimmäisen charmantti ja humaani opettaja, joka uskaltaa tarttua havaitsemiinsa epäkohtiin. Hän ei kiemurtele hankalienkaan puheenaiheiden äärellä. Eilisaamuisessa jaksossa hän kirjoitti isoin kirjaimin taululle HOMOSEKSUAALISUUS ja sitten asiasta keskusteltiin sellaisin termein, että lapsetkin pystyivät keskusteluun osallistumaan. Eilisiltaisessa jaksossa Viktor muitta mutkitta keskusteli lasten etnisistä taustoista antillilaisessa koulussa. Ihanan idealistinen Viktor kohtelee kunnioittavasti kaikkia prostituoiduista pormestareihin.

Kumpaakaan sarjaa tuskin jaksaisi seurata aktiivisesti omien työkiireittensä keskellä, mutta näin lukuvuoden päätteeksi ne toimivat terapiana. Waterloo Roadin opettajien tempauksille voi naureskella myötähäpeää tuntien ja onnitella itseään, ettei oma ammatillinen elämä ole ihan niin sotkuista kuin englantilaisilla TV-kollegoilla.

Viktor Novak on taas hyvä muistutus siitä, millaista opettajan työ parhaimmillaan voi olla. Hän sytyttää opettajan sisään valon ja toivonkipinän, joka tekee uuden lukuvuoden alkamisesta odottamisen arvoisen.

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Lasten ehdoilla

Olen aina ollut huono järjestämään lapsille toimintaa. Minusta lapsuuden kesään pitääkin kuuluu ihana aikatauluttomuus ja toimettomuus. Tänä kesänä kaikki on toisin. Nuorin poikani aloitti toukokuussa jalkapalloilun kaupunginosajoukkueessa. Koska omalla lähikentällä ei ollut tämänikäisille lapsille omaa joukkuetta, aloin kuljettaa häntä naapurikaupunginosan kentälle. Kuinka ollakaan minä lupauduin heti ensimmäisellä kerralla ko. joukkueen huoltajaksi. Kesäloman kahden ensimmäisen viikon illoista iso osa on kulunut jalkapallokentällä harjoituksissa tai peleissä. Nyt keskimmäinen poikanikin haluaa aloittaa jalkapallon. Onneksi he harjoittelevat samoina päivinä kuin nuorimmaiseni, muuten emme ehtisi muuta lomalla tekemäänkään kuin käydä reeneissä ja peleissä. Ei sekään ihan huono vaihtoehto olisi.

Olen odottanut sitä hetkeä, että poikani itse ilmaisisivat, mitä he haluavat harrastaa. Minä aloitin harrastusputkeni 11-vuotiaana. Soitin pianoa, kävin partiossa ja uin kilpaa. 15-vuotiaana uin ainoastaan kilpaa, kuusi kertaa viikossa. 17-vuotiaana valmensin pieniä uimareita ja olin kaupungin iltauimaopettajana. 19-vuotiaana valmensin nuoria kilpauimareita, kuusi kertaa viikossa. Minä siis tiedän, mistä seuratoiminnassa on kysymys. Se on ennen kaikkea sitoutumista ja ehdotonta rakkautta lajiin. Ilman niitä harrastamiseen ei riitä intoa. Niiden syttymistä olen omien poikieni kohdalla odottanut 11 vuotta.

Kaikki lapseni osaavat uida. Kaksi vanhempaa hallitsevat perusuintitekniikat melko hyvin, he ovat käyneet uimaseuran tekniikkakoulussa, mutta rakkautta kilpauintiin ei syntynyt. Vanhin poikani sai 12-vuotiaana käteensä akustisen kitaran. Poika opiskeli soittamista itsekseen niin hartaasti, että hankimme hänelle seuraavana kesänä sähkökitaran. Soittaminen on hänen juttunsa ja tällä viikolla jännitämme, pääseekö hän jatkamaan opiskelujaan lähilukiomme musiikkilinjalle.

Tänä kesänä meillä ei ole siis vapaa-ajan ongelmia. Jos pojat valittavat, että heillä ei ole tekemistä, mina pakkaan autoon muutaman oranssin muovitötsän, pari jalkapalloa sekä muutaman kylmäkääreen ja hurautamme poikien kavereiden kanssa läheisille ruohokentille harjoittelemaan. Omalla vapaa-ajallani minä lueskelen jalkapallokirjoja, sillä mihin pantteri pilkuistaan pääsisi. Valmentaja minussa alkaa heräillä, ja se tuntuu ihan mukavalta. Oikeastaan todella mukavalta!

tiistai 12. kesäkuuta 2012

Kesäinventaario

Tänä vuonna lukuvuosi loppui kesken. Paljon jäi asioita tekemättä, jopa siinä määrin, että laitoin kalenteriini ylös neljä päivämäärää, jolloin aion mennä koululle siivoamaan ja tekemään valmisteluja ensi syksyä varten.

Kaappeja siivotessani aion miettiä, miten voin kartoittaa ja kartuttaa oppilaitteni luetunymmärtämistaitoja. Miten saisin heidät ajattelemaan ja siirtämään ajatuksensa paperille tai näyttöpäätteille. Minun pitää suunnitella, mitä asioita voimme integroida muiden oppiaineiden opiskeluun ja missä aiheissa voimme hyödyntää wikejä ja blogeja.

Minulla on suuri huoli oppilaiden luku- ja kirjoitustaidosta. Viime vuosina olen alkanut arvostaa yhä enemmän kielenhuoltoharjoituksia ja sanelukirjoitusta. Niitä pitäisi tehdä alkulämmittelyksi jokaikinen tunti. Ensi syksynä voisi kokeilla, toisiko se tuloksia? Oppisivatko oppilaat paremmin kirjoittamaan yhdyssanat ja pistämään pilkut paikoilleen, jos sitä harjoiteltaisiin säännöllisesti viikottain. Läksynkuulusteluvihko voisi olla muutenkin hyvä apu sekä minulle että oppilaille itsearviointia varten. Samalla pääsisin eroon epämääräisistä lippusista ja lappusista, kun kaikki pistot löytyvät samasta vihosta.

Ensi vuonna aion luetuttaa oppilailla yhä enemmän erityyppisiä aineistoja, kuten uutisia, kolumneja, artikkeleita, tietokirjatekstiä ym. ja teettää heillä lyhyitä kirjallisia harjoituksia niistä. Pitkien kaunokirjallisten teosten sijaan voisimme lukea enemmän novelleja sekä runoja ja keskustella niistä. Oppilaat saavat enemmän vastuuta myös opettamisessa, he saavat laatia pieniä opetuspaketteja kirjailijoista ja heidän tuotannostaan. Minä jaan aiheet ja annan aikataulut.

Ensi vuoden tavoitteena on luoda äidinkielen tunneille reipas tekemisen meininki. Seuraavaa lukuvuotta suunnitellessa on hyvä pitää mielessä, että käytettävissa on noin 114 oppituntia. Opetus on mitoitettava niin, että että ensi kesänä ei ole samanlaista tunnetta ajan riittämättömyydestä.