sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Työrauhapakkini


Mitä koulujen työrauhaongelmille pitäisi tehdä?

Ehkä ensimmäiseksi olisi hyvä tunnustaa, että jonkinasteiset työrauhaongelmat kuuluvat osana opettajan työhön. Jos niitä ei halua kohdata, on paras miettiä alanvaihtoa.

Oppituntien suunnitteluun kannattaa kiinnittää huomiota, siinäkin tapauksessa, että on ollut alalla jo kymmeniä vuosia. Oikeastaan tuntien suunnitteluun tulisi kiinnittää erityistä huomiota siinä tapauksessa, jos alalla on ollut jo kymmeniä vuosia. Se mikä toimi viisi vuotta sitten, ei ehkä toimi enää. Aiheesta kuin aiheesta voi pitää innostavan tunnin. Lasten ja nuorten on hyvä antaa itse tehdä asioita. Nykyään opettajan ei tarvitse enää kaataa kaikkea tietoa oppilaiden päähän vaan oppilaat voivat etsiä sitä itse.

Opettajan tehtävä on edelleen antaa oppilaille hyvin pureskeltua ja annosteltua perustietoa. Nuoret motivoituvat asioista, jotka he ymmärtävät ja kykenevät vastaanottamaan. Kymmenen vuotta vanhat käsialalla kirjoitetut kalvot on syytä viimeistään nyt päivittää esim. selkeiksi PowerPoint-dioiksi, joihin on kirjattu yksi tai kaksi oleellista asiaa ja esimerkkiä / dia.

Oppilaille tulee kertoa, milloin pitää keskittyä olemaan hiljaa ja kuuntelemaan ja milloin he saavat vapaammin soveltaa oppimaansa. Tehtäviä voi tehdä yhdessä, kaveria voi auttaa ja riemunkiljahdukset ja turhautumisen tuhahdukset ovat sallittuja. Ehdotonta hiljaisuutta vaadin ainoastaan silloin, kun opetan jotain asiaa, koetilaisuudessa ja kirjoitelmia laadittaessa.

Kaikenlaisiin luokassa esiintyviin häiriötekijöihin tulee puuttua välittömästi. Luokkakaverin nimittely, tökkiminen tai muu ärsyttäminen on pannassa. Jos opettajan puhe ei auta ja epätoivottava käytös jatkuu, se tulee kirjata mielellään selityksen kera (jatkuvaa pulinaa kielloista huolimatta, kännykän räplääminen oppitunnilla, halventavaa nimittelyä luokkakaverista, kävi luokkakaverin päälle kesken tunnin). Tunnin häirintämerkinnät Helmessä tai Wilmassa kertovat siitä, että opettaja on huomioinut häirinnän ja kotiväen tehtävä on reagoida siihen. Jos käytös ei muutu, opettaja tai luokanvalvoja ottaa yhteyttä kotiin. Huoltajat ovat ensisijaisesti vastuussa jälkikasvunsa käytöksestä, vaikka hekään eivät siihen suoranaisesti voi vaikuttaa. Toistuvista häiriömerkinnöistä voi toki takavarikoida lapsensa kännykän, jos se ei tunnu pysyvän taskussa. Muustakin tyhmästä käyttäytymisestä voi ihan hyvin antaa kotona seuraamuksia. Koulussa tupakoinnista saa automaattisesti tunnin jälki-istuntoa ja viikon sisävälitunnit kaupan päälle. Kotona siitä voisi seurata vaikkapa saman verran kotiarestia ja palkatonta kotityötä.

Ennen kaikkea koulun ja kodin yhteistyötä tulisi entisestään parantaa. Jos opettajat ja oppilaat ovat yhteistuumin liittoutuneet, kurinpidollisissa asioissa ei ole ongelmia. Lasten ja nuorten kasvatus perustuu molemmin puoliseen luottamukseen, jota rakennetaan vanhempainilloissa ja vanhempainvarteissa. Luokanvalvoja tai –opettaja toimii linkkinä myös oppilaiden ja muiden heitä opettavien opettajien kesken. Jos ongelmia syntyy, luokanvalvoja voi toimia sovittelijana.

Enemmän kuin kurinpidollisia taitoja, nykyopettaja tarvitsee diplomaattisia kykyjä. Tämä tulisi myös opettajankoulutuksessa huomioida entistä paremmin. 

Tuhansien kurittomien koululaisten maa


Ajankohtaisen kakkosen teettämän kyselyn mukaan koulujen työrauhaongelmat ovat lisääntyneet (Yle.fi 21.2.2012).

Oppilaat huutelevat ja pulisevat keskenään tai räpläävät taukoamatta kännyköitään. Kuopiolainen maantiedon ja biologian opettaja Erja Partanen on huolissaan siitä, että oppilaiden opiskelutavat ovat muuttuneet lyhytjännitteisiksi.  Nykynuori jaksaa keskittyä opetettavaan asiaan vain hetken, mutta jos tehtävä vaatii ponnisteluja, hän luovuttaa ja antaa periksi herkästi. Ja kun keskittyminen herpaantuu, alkaa pulina tai kännykän räplääminen.

Samaisessa Ylen artikkelissa kuopiolainen yrittäjä ja kahden koululaisen isä Saku Sopanen peräänkuulutti rehtoreilta tiukempaa otetta työrauhaongelmiin puuttumisessa. Hänen mukaansa rehtoreiden tulisi selkeämmin puuttua opettajien tekemisiin tai tekemättä jättämisiin. Jos jonkun opettajan tunneilla on työrauhaongelmia, rehtorin tulisi ottaa kyseinen opettaja puhutteluun ja tivata syitä huonoon työrauhaan. Sopanen ei purematta niele väitteitä suomalaisen opettajan ammattitaidosta ja pätevyydestä selviytyä tehtävästään. Siksi hän onkin rahoittanut omilla varoillaan kuopiolaiseen Kalevan kouluun ns. turvaluokan, johon oppituntia häiritsevä oppilas voidaan siirtää.

OECD:n raportin mukaan Suomessa on maailman kolmanneksi huonoin koulukuri. Levottomampaa kouluissa on vain Argentiinassa ja Kreikassa. Opettajat eivät enää viihdy koulussa, vaan hakeutuvat muihin työtehtäviin. OAJ:n koulutusjohtaja Heljä Misukkaa huolettaa myös opetusalan juridisoituminen. Opettajat ovat melko aseettomia työrauhaongelmien edessä. Oppilaita ojentaessa pitää tarkkaan miettiä, mitä saa ja mitä ei saa tehdä. Sanansakin on aseteltava huolella, sillä nykyhuoltajat ovat kärkkäitä ottamaan yhteyttä esimieheen ja viemään asioita jopa oikeuteen asti, mikäli kokevat lapsensa kärsineen vääryyttä.  (ESS 25.2.2012)

Kirjoitin aiheesta edellisen postaukseni noin puolitoista vuotta sitten. Silloin pidin häirikköoppilaan eristämistä jonnekin näkymättömiin jopa utopistisena ajatuksena. Turvaluokka voisi olla yksi ratkaisu, mutta muuten problematiikka ei ole muuttunut mihinkään. Pelkäänpä, että jatkossa Saku Sopasen kaltaiset maksavat asiakkaat tulevat saamaan entistä näkyvämmin äänensä kuuluviin ja työrauhaongelmat sälytetään entistä enemmän yksittäisen opettajan niskoille. Tämä lisää aivan varmasti opettajien joukkopakoa muihin tehtäviin. Yksikään opettaja ei kaipaa niskaansa huohottavaa rehtoria, joka tivaa, miksi hänen oppitunneillaan oppilaat eivät käyttäydy siivosti. Minä ainakaan en ole tavannut yhtäkään yläkoulun opettajaa, joka ihan masokistisuuttaan raahautuu kahdenkymmenen teinin eteen. Opettajat on koulutettu opettamaan ja sitä he haluaisivat työssään tehdä. Jos koulun ensisijainen tehtävä on pitää teini-ikäiset kurissa, luokkiin pitäisi palkata ihan eri ammattialan edustajia.

(Aiheen käsittely jatkuu seuraavassa postauksessa)

lauantai 25. helmikuuta 2012

Askarrellaan!

Kysyin syyslukukauden alussa kasiluokkalaisiltani, haluavatko he tehdä ryhmätöitä tietokoneella vai askarrella pahvien, saksien ja tussien kanssa. Suurin osa oppilaista halusi sekä että. Vaikka edellisinä vuosina olin luokaton opettaja ja jouduin kiertämään päivän aikana useammassakin luokassa, me teimme joka vuosi jonkun yhteisen työn, jossa oppilaat pääsivät askartelemaan.


Tänä lukuvuonna olemme tehneet nukketeatterilavasteita ja erilaisia postereita luokan seinille. Seiskat ovat tehneet aivan ihastuttavia keppinukkeja kuvaamataidon tunneilla ja äidinkielen tunneilla he ovat kirjoittaneet niille näytelmiä, jotka on videoitu ja editoitu elokuviksi.

Lisää kuvateksti

Olen käsitellyt oman valvontaluokkani kanssa viime aikoina myös kiusaamista ja he tekivät aiheesta tietoiskuposterit luokan takaseinälle.

Kasiluokkien kanssa olemme käsitelleet kirjallisuutta. Oppilaat ovat kirjoittaneet jännityskertomuksen ensimmäisen luvun ja yhden kohtauksen kauhutarinasta. Fantasiakirjallisuusjaksolla he ovat saaneet heittäytyä tolkieneiksi ja luoda oman fantasiamaailmansa. Osa näistä postereista on jo valmistunut.


Murrekartta ja näytteitä eri murteista.
Ysien kanssa käsittelemme parhaillaan suomen sukukieliä ja murteita. Ryhmät saivat valita oman aiheensa ja työstää erilaista oheismateriaalia oppituntien havainnollistamiseksi. Kartoista tuli aikas kivannäköisiä.
















Luokkakin alkaa näyttää ihan oikealta äikänluokalta.
Ja mikä tärkeintä, sinne on oikeasti kiva mennä töihin joka arkiaamu!



sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Pojatkin tykkäävät lukea!

Tänä syksynä toteutui yksi pitkäaikainen haaveeni. Sain neljän kiertolaisvuoteni jälkeen ikioman luokan. Olen nyt viime viikkojen aikana kuskannut sinne omia kirjojani. Luokassani on valitettavasti vain yksi kirjahylly ja jouduin ensin raivaamaan siihen tilaa piilottamalla vanhat 70- ja 80-luvun äidinkielen lukemistot luokan perällä oleviin kaappeihin. Tilalle olen tuonut lähes kaikki omat pokkarini ja muutaman kotimaisen ja ulkomaisen mielenkiintoisen lukuromaanin, jotka ovat aikoinaan minua inspiroineet.

Ilokseni olen huomannut, että nuoret käyvät mielellään räpläämässä kirjoja. Suurin osa dekkareistani on lainassa, sillä kasien pitäisi palauttaa hiihtoloman jälkeen dekkariraporttinsa. Yksi poika löysi hyllystä Suzanne Collinsin Nälkäpelin. Hän luki sen takakannen ja kurkisti kirjan sisään: "Ope, saanko mää ottaa tän?" Kaavamaisena aikuisena olin  ajatellut, että Nälkäpelin "saisi" lukea vasta seuraavaan kirjallisuustyöhön, mutta se olisi ollut silkkaa kidutusta ja tyhmyyttä! Poika lukekoon Nälkäpelin nyt ja tehköön siihen liittyvät tehtävät ennen dekkariraporttia.

Muutenkin opettajanpöytäni ympärillä pyörii minulle ihan uusia tyyppejä. He ovat teini-ikäisiä poikia, jotka kertovat, mitä he ovat juuri nyt lukemassa ja mitä he aikovat seuraavaksi lukea. Väinö Linnan tuotanto inspiroi lukemaan lisää poliittista kirjallisuutta. Enkä olisi ihan heti uskonut, että jotkut pojat kieltäytyisivät lukemasta sarjakuvia "oikean" tai "kunnon" kirjan sijasta. Dekkariraporttiin olisi voinut ihan hyvin lukea vaikka yhden Tintti-sarjakuvan, mutta sen sijaan pojat kokeilkoot, innostuisivatko he nuorten Remeksistä.