torstai 21. heinäkuuta 2011

Juhlat uussuurperheessä

Vanhin poikani pääsi viime viikonloppuna ripille. Olimme sopineet pojan isän kanssa jo hyvissä ajoin, että rippijuhlat järjestetään hänen luonaan. Lupasin osallistua järjestelyihin jos ei muuten, niin ainakin taloudellisesti. Halusin kunnioittaa poikani isän ja hänen uuden puolisonsa oikeutta järjestää kotonaan juuri sellaiset juhlat, kuin he haluavat.

He olivatkin nähneet valtavasti vaivaa. Täytekakut, pullat, pikkuleivät. voileipäkakut ja kaikki muut suolaiset tarjottavat olivat itse leivottuja ja todella maukkaita. Olin oman sukuni puolelta kutsunut juhlaan ainoastaan vanhempani ja sisareni perheineen, mutta pojan isän puolelta paikalle saapuivat myös hänen serkkunsa perheineen, joten väkeä oli lähemmäksi 50 henkeä.

Vaikka en ollut tavannut poikani isän puolen sukulaisia yli kymmeneen vuoteen, tunnelma oli silti välitön ja lämmin. Eräs sukulaisrouva sanoikin, että hän ajatteli ensin tulla kirkkoon varta vasten, että hän näkisi minut, mutta hänelle oli sanottu, että se ei olisi tarpeen, koska aivan varmasti olisin myös juhlissa paikalla.

Esikoinen oli todella tyytyväinen juhliinsa. Hänestä oli hienoa, että kaikki paikalla olleet vieraat olivat tulleet paikalle juuri hänen takiaan. Minäkin olen onnellinen, että pystyimme antamaan hänelle arvokkaan ja lämpimän juhlan ilman pienintäkään katkeraa kyräilyä tai kätkettyä mielipahaa. Me olemme pystyneet antamaan hänelle mallin siitä, kuinka asiat voivat sujua hyvin ja jouhevasti, kun ne hoidetaan asiallisesti aikuisten kesken.

Ja koska me elämme uusperheen arkea, minun on joka tapauksessa järjestettävä vielä toiset juhlat kotonani. Sinne kutsumme uussiskot perheineen, uusmummot, -tädit, -serkut ja muuta perheemme lähipiiriä.

Järjestelyihin ja asioiden sopimiseen meidän perheessämme kuluu varmasti enemmän aikaa ja energiaa kuin tyypillisessä ydinperheessä, mutta me olemme eläneet näin jo yli kymmenen vuotta ja asioiden sumpiliminen on muodostunut meille jo normaali käytännöksi. Ja mitä joustavammin ja toisia kunnioittavammin kaikkiin asioihin suhtautuu, sitä paremmin ne sujuvat.

perjantai 8. heinäkuuta 2011

Mulla ei oo mitään tekemistä!

Opettajana olemisessa on se hyvä puoli, että kesäloma on ihan yhtä pitkä kuin omilla lapsillakin. Voi viettää 2,5 kuukautta laatuaikaa omien lastensa kanssa. Sehän kuulostaa ihan täydelliseltä! Ei ole lastenhoito-ongelmia, ja koska loma on niin pitkä, joka päivä ei tarvitse olla kovin ohjelmoitu. On kerrankin aikaa vain olla!

Kun minä olin lapsi, molemmat vanhempani kävivät töissä. Heillä oli lomaa neljä viikkoa, eikä minulla oikeastaan ole mitään mielikuvaa siitä, olivatko he säännöllisesti yhtä aikaa lomalla vai ei. Kun kesäloma alkoi, ensimmäiset viikot kuluivat pääosin kaupungissa. Lähiössä oli onneksi metsää ympärillä ja oma uimaranta. Kavereitten kanssa olimme ulkona, sadepäivinä leikimme sisällä. Varmasti välillä oli tylsää, mutta minulle ei kukaan keksinyt mitään tekemistä, tai no, ehkä tyyliin: "sinähän voisit vaikka imuroida tai tiskata". Yleensä keksin viimeistään siinä vaiheessa itse jotakin parempaa tekemistä.

Kun vanhempien kesäloma alkoi, me menimme mökille. Pienempänä se oli kivaa, teini-ikäisenä yleensä vähemmän mukavaa. Koska ei ollut omia puhelimia eikä lankapuhelimessa roikkumista olisi katsottu hyvällä silmällä, me kirjoittelimme kirjeitä! Ihan totta, oikeita paperisia kirjeitä. Minulla on ne kaikki tallella aitan vintillä.

Kerran kesässä paras ystäväni pääsi mökille viikoksi. Voi sitä riemua. Muistikuvieni mukaan silloin oli aina lämmintä ja me pääasiassa vietimme aikaa järvessä. Kesän kohokohtiin kuului myös se, kun muutaman vuoden vanhemmat serkkuni tulivat mökille kylään ja silloinkin me uimme tuntikausia.

Pari kertaa teimme automatkan. Vanhempani halusivat viedä minut isäni kotipaikkakunnalle Pohjanmaalle. Toisen reissun teimme Itä-Suomeen. Yhtenä kesänä kävimme Linnanmäellä ja Korkeasaaressa. Sen kummemmin emme perheenä matkustelleet. Meillähän oli kesämökki, jossa riitti puuhaa yllin kyllin.

Joskus olimme kavereitten kanssa muutaman viikon ohjatussa toiminnassa, mutta päällimmäiset muistot lapsuuden kesistä oli se, että sai vain olla ilman sen kummempaa ohjelmaa. Varmasti joskus oli tylsää, mutta ainahan oli kirjoja. Niitä tuli ahmittua aitan yläkerrassa sateen ropistessa kattoon tai laiturin päässä viltillä makoillen.

Omien lasten kanssa minulla on aika ajoin tosi huono omatunto. Minun lapsilleni kesälomat eivät koskaan ole olleet mitenkään ikimuistettavia, sillä minä olen koko heidän lapsuutensa ajan antanut heille samanlaisia lapsuuskesiä kuin itselläni oli. Alkukesän he ovat joutuneet viettämään kaupungissa ja keksimään itse ohjelmaa. Kerran kesässä olemme tehneet jonkun pienen reissun kotimaassa, käyneet Puuhamaassa tai Särkänniemessä. Ja kun avomieheni loma on alkanut, me olemme olleet pitempiä jaksoa kesämökillä, pelanneet sulkapalloa, uineet ja saunoneet. Sadepäivinäkin pojat ovat keksineet tekemistä, silloin he yleensä piirtelevät ja pelaavat korttia. Kaupunkiin palaaminen on aina ollut yhtä hauskaa, koska silloin on taas aikaa olla kavereitten kanssa ja pelata tietokoneella. Yhdessä käymme välillä uimarannalla tai syömässä torilla jätskit.

Jokavuotisesta huonosta omastatunnosta huolimatta en ole suostunut alkamaan lomaohjelmatoimiston vetäjäksi. Lähes joka kesä olen haaveillut vieväni koko pesueen esim. Legolandiaan, mutta koskaan lomabudjetti ei ole tuollaista irtiottoa sallinut. Kotimaan reissuihin ja mökkiviikonloppuihin saa ihan kiitettävästi rahaa kulumaan. Kesämökillä on aina jotain pientä laitettavaa, joten kesälomarahoillakaan ei neljälle tai viidelle hengelle pitkiä lomamatkoja yksinkertaisesti pysty kustantamaan.

Eikä tässä enää mene kuin muutama vuosi, kun omilla pojillanikin alkavat ihan toisenlaiset kesät. Minä aloitin kesätyöt 16-vuotiaana. Siitä seuraavat 10 vuotta olin joka kesä töissä, aluksi uimarannoilla ja myöhemmin opetustöissä. Ensimmäiset palkalliset kesälomani sain viettää vasta 28-vuotiaana. Yrittäjävuosinani pyrin aina järjestämään itselleni edes neljä viikkoa lomaa. Tämä kesä on neljäs peräkkäinen palkallinen opekesäloma. Vähän huomaamatta olen näinä kesinä palannut oman lapsuuteni kesälomatyyliin, johon kuuluvat pitkät, vapaat päivät, jolloin on aikaa kuntoilla, tehdä hyvää ruokaa, lukea kirjoja ja viettää aikaa mökillä.

Aika näyttää, millaisia kesälomia omat poikani aikuisena haluavat viettää. Matkustelevatko he pesueittensa kanssa ympäri maailmaa vai tulevatko seuraavatkin sukupolvet mummun seuraksi kesämökille uiskentelemaan ja lueskelemaan Aku Ankkoja?